07 marras

Eero Tarastin toinen romaani ilmestynyt – kulttuuritapaus Jyväskylässä

Eero Tarastin toinen romaani Eurooppa/Ehkä on juuri ilmestynyt Jyväskylässä (Athanor 2016). Tätä ennen se painettiin ranskaksi Ranskassa, italiaksi Italiassa ja painetaan lähiaikoina englanniksi. Hänen romaaninsa Professori Amfortasin salaisuus, joka on scifin aineksia sisältävä postmodernistinen utopia, levisi käännöksinä eri puolille maailmaa ja sai erinomaisen vastaanoton. Lukijoita kiinnostaa Tarastin kyky kuvata ihmistä, kulttuuria ja yliopistoa monisäikeisesti ja hauskastikin. Read More

04 maalis

Historiaa

Oli vuosi 1994 – kustannusaurinko paistoi metsän takaa, ja se loi minuun odotuksia kirjojen tekemiseen. Olin ikäni ollut optimistinen, ilman optimismia en olisi kirjoittanut yhtään kirjaa enkä kuunnelmaa, en yhtään näytelmää enkä runoa, en yhtään proosateosta taikka satua, enkä mitään toimituksia, joiden tekijänä minut oli hyväksytty muun muassa Sysmän kunnan toimesta. Read More

04 maalis

Rajasta ja omista juurista

Sveitsissä asuva puoliksi suomalainen Sandra Gnauck Al-Ameri on tehnyt opinnäytteen tutkimalla evakkojen, heidän jälkeläisten ja muiden virolahtelaisten oman identiteetin määrittelyä. Hän toteaa saaneensa selville, miten eri ihmiset kertovat omista ajatuksistaan rajaan liittyen. Toisaalta tutustuin paremmin omaankin historiaani, sillä olen puoliksi suomalainen, mutta olen aina asunut Sveitsissä, kertoo Sandra. Read More